HOK-Elannon vaalit 18.-29.4.2016

Edustajistoon tarvitaan tekniikan ja talouden osaajia. Digitalisaatio ja teollisen internetin tuomat mahdollisuudet tulevat lähivuosina vaikuttamaan voimakkaasti myös HOK-Elannon liiketoimintaan. Pidän tärkeänä ja kannatan innovatiivista otetta kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla. Avoimuus ja rohkeatkin kokeilut tuottavat tulosta.

Asiakkaita ja asiantuntijoita tulee kuunnella avoimella mielellä ja ottaa opiksi. Tieto markkinoista ja tämän tietämyksen hyödyntäminen tulee näyttelemään suurta roolia liiketoiminnan kehittämisen kannalta nyt ja tulevaisuudessa.

Kauppa elää parhaillaan murrosvaihetta palveluvalikoimiensa osalta. Parhaiten menestyvät ne kauppaliikkeet, jotka pystyvät tarjoamaan asiakkailleen räätälöityjä palveluita, kuten joustavat kotiinkuljetuspalvelut tai kauppa-asiointiin liittyvät parannukset. Kassatoimintojen kehittäminen yhdessä automaattisten maksujärjestelmien kanssa, vaikuttavat monen asiakkaan kauppassakäyntikokemukseen.

Yhteiskuntavastuullisuus ja kotimaisten elintarviketuottajien suosiminen tulee olla itsestäänselvyys.

1. Toimituspalveluiden kehittäminen kaikille väestöryhmille.
2. Digitalisaatio helpottamaan päivittäistä kauppa-asiointia.
3. Lähiruoka kaikkien saataville.
4. Yhteiskuntavastuullista toimintaa, jossa koko ruoan jalostusketju huomioidaan.
5. Kotimaisten elintarviketuottajien tuotteet etusijalle hankinnoissa.

Esittelysivuni

Videoblogissa esittelen vaaliteemojani.

 

Vaalien tulokset

Sain HOK-Elannon vaaleissa 69 ääntä. Kiitos kaikille äänestäjilleni. Työ kotimaisen elintarviketuotannon puolesta jatkuu kuntavaalikentillä vuoden 2017 vaaleissa. Lisätietoja vaalituloksista täältä.

Tietoja ekqvist

Energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri, tekoälytutkija. Työmaahuolto Oy Ab hallituksen puheenjohtaja. Vuodesta 2014 lähtien osallistunut extreme-esteratakilpailuihin. Vapaa-aika kuluu voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativien urheilulajien parissa.
Kategoria(t): digitalisaatio, edustajisto, energiatehokkuus, energiatekniikka, HOK-Elanto, liiketoiminta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.