Haetaan sijoittajaystävällisempiä päätöksentekijöitä 4 vuoden määräaikaiseen toimeen

Otsakkeen mukaisesti nyt on käynnissä kaikkien aikojen rekrytointi määräaikaiseen pestiin Suomen valtiolle. Kevään vaaleissa tullaan valitsemaan kansanedustajiksi ehdokkaita, joiden tiedonhallinta- ja tietojenkäsittelykyky ratkaisee paljolti sen, millä tavoin esimerkiksi heikommassa asemassa olevien kansalaisten asioita kyetään ratkaisemaan nyt ja tulevaisuudessa. Avain tähän ja moneen muuhun asiaan on, miten teollisuutemme toimintaedellytyksiä pystytään parantamaan. Tässä artikkelissa kertaan nyt vielä pääkohdittain mielestäni ne pääkohdat, joita kevään vaaleissa valittavien kansanedustajien tulisi huomoida. En ole varmaan ainoa, joka näitä asioita pohtii tahollaan juuri nyt.

Sijoittaystävällisyyttä kaivataan

Työpaikkojen ja sitä kautta verotulojen kannalta on tärkeää, että Suomi koetaan sijoittajaystävällisenä kansantaloutena. Vakaa ja ennakoinnille avoin toimintaympäristö antaa tähän eväät. Nykyinen hallituksemme ei ole pystynyt täyttämään tätä perusperiaatetta. Toimintojen luvitukseen liittyvät asiat on esimerkiksi hoidettava ripeästi ja tehokkaasti. On olemassa esimerkkejä, joissa tuotantolaitosten toiminnan jatkuminen on ollut vaakalaudalla pelkästään lupakäsittelyn viiveiden johdosta. Näin ei voida enää jatkaa. Teollisuuden toimintaympäristön tulee olla ennakoitavissa ja koko hallituskauden kestävää.

Investoidaan tutkimukseen, koulutukseen ja kansainvälistymiseen

Tutkimuksen ja tuotekehityksen suhteen tulee edellyttää konkreettisia tuloksia. Yliopistoille on taattava riittävät resurssit hoitaa perustehtäväänsä. Yliopisto- ja korkeakouluverkkoa tulee kehittää yhdessä teollisuuden kanssa. Teollisuuden ja nimenomaan vientiteollisuuden palvelukseen on saatava alansa huiput. Tutkimustulokset tuotemalleiksi ja tuotekehittelyn kautta tuotteiksi.

Vientiyritysten toimintaympäristö kuntoon

Vientiyritysten toimintaympäristö on oltava kunnossa, jotta toimijat voivat suunnitella tulevaa ja keskittyä tuotekehittelyyn. Autetaan yritystä mäessä ei mäen alla. Tuotekonseptin jatkokehittäminen on huomattavasti helpompaa, kun on vakaa asiakaskunta ja kassavirtaa. Markkinointiin on satsattava ja tässäkin valtiovalta voi toimia oivana vienninedistäjänä.

 

Tämän jutun lukeneet (17.10.2021 lähtien): 1149
Tänään: 2
Sivustolla kävijät yhteensä (17.10.2021 lähtien): 415892

Tietoja Marko "The Rock" Ekqvist

Energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri, tohtorikoulutettava, tekoälytutkija. Poliittinen neuvonantaja Euroopan parlamentti ECR. / Policy Advisor EP/ECR. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaoston jäsen (2021- ). Helsingin kaupungin asunnot (HEKA) -hallituksen varajäsen. Asukkaiden valitsema (2022- ). PerusÄijät ry, sihteeri (2022 - ). Vuodesta 2014 lähtien osallistunut extreme-estejuoksukilpailuihin. Vapaa-aika kuluu voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativien urheilulajien parissa. #fitoverfifty #nogainwithoutpain #toughviking #marko2025
Kategoria(t): eduskuntavaalit2015, hallitus, kansantalous, teollisuus, teollisuuspolitiikka, vaalit 2015, vientiteollisuus, yrittäminen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.