Järkevän ja johdonmukaisen energiapolitiikan puolesta – Marko Ekqvist – 192 – Helsinki

Vastuullista energiapolitiikkaa – uudet teknologiat käyttöön hallitusti ja kiirehtimättä. Kannatan uusien energiamuuntoteknologioiden käyttöönottoa maanlaajuisesti, kunhan päätökset niistä tehdään fiksusti ja kiirehtimättä.
Pidän tärkeänä kehittää ja ottaa käyttöön energiatehokkaita ratkaisuja lämmön/ sähkön tuotannossa, jakelussa ja loppukäytössä. En tee tulevana kansanedustajana sellaisia päätöksiä, jotka vaikeuttavat siirtymistä kohti vetytaloutta. Nyt meneillään olevat päätökset johtavat hallitsemattomaan tilanteeseen. Energiasektorilla asioita pitää ja tulee miettiä 25 vuoden aikajänteellä.
Geoterminen energia ja sen suurimittakaavainen hyödyntäminen on toki yksi osa tätä kokonaisuutta, mutta ei ratkaise aivan kaikkia tarpeita siirryttäessä kohti uudenlaista energiajärjestelmää. Siirtymä tulee tehdä fiksusti ja asukkaiden ehdoilla. Asumisen kustannukset eivät saa nousta ylivoimaisiksi ja muutos on näin ollen tapahduttava pikkuhiljaa.
Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä tarkoittaa käytännössä sitä, että hintalappu tulee olemaan erittäin kova nyt asetetulla aikataululla. Tavoite ei ole realistinen ja rikkoo sinällään aika monia energiajärjestelmiin liittyviä periaatteita.
Siirrymme joka tapauksessa pikkuhiljaa hiilitaloudesta uuteen hiilivapaaseen energiajärjestelmään (todellisuudessa vasta vuosikymmenten päästä), jossa uusituvilla energianmuuntoteknologioilla yhdessä modulaaristen pienydinreaktoreiden kanssa tulee olemaan merkittävä rooli.
Energia-asioissa pitää päätöksenteon pohjautua faktoihin, ei ideologisiin harhakuvitelmiin.
Malminkartanossa 30.3.2023 Marko Ekqvist energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri kansanedustajaehdokas 192
#marko2023 #energiapolitiikka #teknolgiapolitiikka #vaalit2023 #perussuomalaiset

Tämän jutun lukeneet (17.10.2021 lähtien): 358
Tänään: 1
Sivustolla kävijät yhteensä (17.10.2021 lähtien): 416283

Tietoja Marko "The Rock" Ekqvist

Energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri, tohtorikoulutettava, tekoälytutkija. Poliittinen neuvonantaja Euroopan parlamentti ECR. / Policy Advisor EP/ECR. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaoston jäsen (2021- ). Helsingin kaupungin asunnot (HEKA) -hallituksen varajäsen. Asukkaiden valitsema (2022- ). PerusÄijät ry, sihteeri (2022 - ). Vuodesta 2014 lähtien osallistunut extreme-estejuoksukilpailuihin. Vapaa-aika kuluu voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativien urheilulajien parissa. #fitoverfifty #nogainwithoutpain #toughviking #marko2025
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.