Päivän politiikasta ja sekopäisistä hulluista

Aloitan siitä, mihin eräs seuraamani bloggaaja päätti juttunsa:

” Valtakunnanpolitiikka näyttää olevan täynnä pelkkiä virhearvioita virhearvioiden perään. Miten saisimme valtakunnan johtoon ihmisiä, jotka eivät ole sekopäisiä hulluja? ”

Hallituksemme päätöksentekoprosessien pitäisi olla kunnossa, koska resursseista ei ainakaan ole pulaa. Lisäbudjettia kehiin, niin voidaan palkata lisää väkeä esikuntiin. Aika näyttää, oliko tämä ratkaisu maamme kannalta hyväksi. Tuskinpa. Sitaatti edellä, jota lainasin tämän tekstin aloitukseen on Jukka Hankamäen blogista, jossa hän kuvaa heppatyttöhallituksen edesottamuksia ilmastomuutosähkyn vallitessa. Vahva lukusuositus, mutta lueppa tämä blogini ensin!

Mikäli minulla olisi enemmän aikaa, niin kirjoittaisin vain ja ainoastaan Suomen kilpailukyvystä, millä eväillä saataisiin kasvua aikaiseksi ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että saisimme vientiteollisuuden jatkuvaan iskuvireeseen tuomaan leipää ja leivänpäällistä kansalaisillemme nyt ja tulevaisuudessa. Saattaisin kirjoittaa myös jonkin verran kakun jakamisesta ja siitä, kuinka aktivoisimme vanhukset taas löytämään liikunnan ilon ja sitä kautta jälleen toimintakyvyn parantumisen arjen askareisiin.

On helppoja ja vaikeita asioita. Politiikassa ja varmaan muissakin harrasteissa, liian moni sortuu kuuntelemaan ja sitä kautta toimimaan, vain jonkun ennakkoon huterasti valmistellun perusteiltaan heikon tai peräti virheellisen ja valheellisen ennakkokäsityksen pohjalta. Huonon johtamisen ja kokemattomuuden johdosta tämän tyyppinen asioiden pintapuolinen hutaisupolitiikka johtaa katastrofeihin. Kannattaa aina selvittää ja käyttää omaa aikaakin varmistaakseen, onko asian laita juuri se mitä on kuullut tai on luullut kuulevansa. Asenteellisuus yhdistettynä kokemattomuuteen johtaa yleensä tilanteisiin, joita sitten on vaikea ratkoa tai korjata jälkeenpäin.
Olisi syytä aina itse tutkia pintaa syvemmältä asioiden oikea laita, ennen kuin lähtee tuomitsemaan tai tekemään sellaisia asioita, joiden seuraksia ei pysty itse sitten enää kontrolloimaan.
Kriittinen kuunteleminen on taitolaji ja elämänkokemuksen kautta siitä tulee automaattinen toiminne. Ainakin minulle sellainen kyky on kehittynyt jo vuosia sitten.

Formaatin mukaisesti lopetan siihen, mistä Hankamäki blogissaan aloitti. Ilmastomuutoksen silmukasta. Siihen kun päänsä laittaa, niin eipä siitä pyristellä pois. Hallituksemme on kohta sellaisten asioiden kanssa tekemisissä, joiden vaikutukset alkavat näkymään myös kansalaisten arjessa. Väkisinkin. Sen verran on fanaattisuutta ja kokemattomuutta valtioneuvoston linnassa ilmassa, että kukaan ei taida oikein uskaltaa viheltää peliä poikki. Maksumieheksi ja -naiseksi joutuvat jälleen kerran työttömät, eläkeläiset ja sairaat.

Ilmastomuutosapparaattiin on syötetty jo niin paljon suihkuvirtauksia, että sen pysäyttämiseen ei enää ole kovin paljon tehtävissä. Tutkijoiden kytkökset ja taloudelliset intressit ajavat tieteentekemisen toissijaiseksi ja suoranaiset virheellisyydet datankeruussa ja -käsittelyssä sivuutetaan. Saattaa olla, että nämä ”outlierit” puhdistetaan tarkoituksella pois aineistoista, jotta valheiden verkko ei paljastuisi. Kysymys on myös arvovallasta ja siitä, että peruutusvaihdevaihtoehtoa ei ole enää olemassa.

”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.”