Vaaliteemani Eduskuntavaaleissa 2015 -lyhytversio

Eduskuntavaaliteemani 2015

  • Terveydenhuolto tulee järjestää asiakaslähtöisesti
  • Työtä ja toimeentuloa: Yrittäjien ja teollisuuden toimintaympäristö saatettava kuntoon. Veroja alennettava, jotta saamme sisämarkkinoille toimeliaisuutta ja viennin vetämään. Kaikki käytettävissä olevat resurssit tulisi nyt valjastaa vientituotteiden kehittämiselle. Innovaatiorahoitusta lisättävä teknologiateollisuudelle ja erityisesti vientiä harjoittaville yrityksille.
  • Koulutukseen ja tutkimukseen panostettava. Yliopistojen rahoitus turvattava ja mielummin nostettava siten, että perustutkimus saa riittävästi potentiaalia ja valmiuksia uusien tuotteiden kehittelyyn. Soveltava tutkimus ja perustutkimus ovat kaikkein tärkeimmässä roolissa, kun mietitään tulevaisuuden innovaatioita ja vientituotteita (laitteet, palvelukonseptit etc.).
  • Asuntopolitiikka: Suomalaisilla on oikeus asumiseen ilman riistoa! Asumisen kustannusten lisäksi asuntotuotantoon on saatava myös pitkäntähtäimen linjaukset.
  • Energiaa omastakin takaa: energiaomaraisuus luo työtä ja toimeentuloa Suomalaisille ja on osa huoltovarmuuttamme. Polttoaineisiin liittyvät veropäätösten ja sääntelyn tempoilu on lopetettava.
  • Maahanmuutto: Todelliset kustannukset selvitettävä! Vain tällä tavoin voimme tehdä oikeita johtopäätöksiä myös tämän asian suhteen. Hintalappu on sen verran suuri, että asian kannattajatkin saattavat vaihtaa kantansa.

Lue teemoistani lisää tältä sivulta.

Kommentointi on suljettu.