Tarkastelen nyt 20–39-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden joukkoa: ihmiset, joilla on parhaat työvuodet vielä edessään ja joiden työkyvyn rapautuminen tulee yhteiskunnalle poikkeuksellisen kalliiksi.
Tähän ikäryhmään ei ole helposti saatavilla yhtä valmista virallista vuosisarjaa juuri muodossa 20–39-vuotiaat työttömät 2015–2026. Siksi olen tehnyt karkean, mutta läpinäkyvän mallilaskelman yhdistämällä 20–24-vuotiaiden ja 25–54-vuotiaiden OECD/FRED-työttömyysasteita, Tilastokeskuksen 5-vuotisia ikäryhmiä sekä ILO/CEICin työvoimaosallistumisen 5-vuotisryhmiä. Tulokset ovat siis suuruusluokkaa kuvaavia arvioita, eivät rekisteripohjaisia tarkkoja lukuja.
Karkeasti arvioiden 20–39-vuotiaiden väestö Suomessa on ollut tarkastelujaksolla noin 1,38–1,45 miljoonaa. Kun mukaan otetaan 20–24-, 25–29-, 30–34- ja 35–39-vuotiaiden työvoimaosallistuminen, tämän ikäryhmän työvoima on ollut suuruusluokaltaan noin 1,12–1,18 miljoonaa vuodessa. ILO/CEICin 2024 luvut näyttävät, että työvoimaosallistuminen on 20–24-vuotiaissa selvästi alempi kuin 25–39-vuotiaissa: esimerkiksi 20–24-vuotiaissa noin 69–70 %, 25–29-vuotiaissa noin 80–85 %, 30–34-vuotiaissa noin 83–86 % ja 35–39-vuotiaissa noin 86–92 %.
Kun yhdistän tähän OECD/FREDin vuosisarjat, päädyn siihen, että 20–39-vuotiaiden työttömyysaste on ollut tarkastelussa karkeasti noin 7–11,5 % vuodesta riippuen. Vuonna 2015 taso oli mallissa noin 10,6 %, vuonna 2019 noin 7,6 %, vuonna 2024 noin 9,4 %, vuonna 2025 noin 10,9 % ja vuoden 2026 alkuvuoden heikentyneen työmarkkinan perusteella noin 11,5 %. Tämä on linjassa myös sen kanssa, että koko Suomen työttömyys nousi vuonna 2025 selvästi ja koko maan työttömyysaste oli 9,7 %.
Näillä oletuksilla 20–39-vuotiaita työttömiä on ollut Suomessa arviolta:
2015 noin 120 000 2016 noin 114 000 2017 noin 110 000 2018 noin 95 000 2019 noin 88 000 2020 noin 101 000 2021 noin 98 000 2022 noin 84 000 2023 noin 91 000 2024 noin 109 000 2025 noin 128 000 2026 noin 135 000.
Koko tarkastelujaksolla tämä tarkoittaa noin 1,27 miljoonaa työttömän henkilövuotta tässä ikäryhmässä. Kyse ei ole eri henkilöiden lukumäärästä, vaan vuosittaisesta työttömyysmassasta yhteenlaskettuna.
Seuraava kysymys on, kuinka moni tästä joukosta on edelleen työkykyinen. Pensola ym. osoittavat, että pitkäaikaistyöttömien hyväksi koettu työkyky on selvästi heikompi kuin lyhytaikaistyöttömillä. Minun arvioni on (ja tästä varmaan olemme samaa mieltä), että 20–39-vuotiaissa työkykyisenä säilyvien osuus on korkeampi kuin vanhemmissa ryhmissä, mutta pitkä työttömyys syö tässäkin iässä työkykyä nopeasti. Karkeana työmallina käytän tässä noin 72 %:n työkykyosuutta koko työttömyysmassasta. Se tarkoittaa keskimäärin noin 76 000 työkykyistä työtöntä vuodessa tässä ikäryhmässä.
Kun yksi kokoaikatyöllinen tuottaa julkiselle sektorille veroina ja pakollisina maksuina karkeasti noin 22 000 euroa vuodessa, 20–39-vuotiaiden työkykyisen työttömyyden vero- ja maksutappio on keskimäärin noin 1,68 miljardia euroa vuodessa. Koko 2015–2026 tarkastelujaksolla se tekee noin 20,1 miljardia euroa menetettyjä tuloveroja, eläke- ja sosiaalimaksuja sekä työnantajapuolen maksuja.
Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva. Kaikki työttömät eivät pysy työkykyisinä. Osa liukuu kohti heikompaa työkykyä, osa pysyvämmin työmarkkinoiden ulkopuolelle. Jos työkykynsä menettävän tai merkittävästi heikentyvän joukon osuudeksi arvioidaan noin 28 % työttömyysmassasta, ja tälle ryhmälle lasketaan keskimäärin noin 21 000 euron vuosittainen kustannus tulonsiirtoina, asumistukena, toimeentulotukena, palveluina ja muina menoina, seurannaiskustannus on noin 623 miljoonaa euroa vuodessa. Koko 2015–2026 tarkastelujaksolla puhutaan noin 7,5 miljardista eurosta.
Toisin sanoen 20–39-vuotiaiden työkykyisten makuuttaminen maksaa Suomelle karkeasti noin 1,7 miljardia euroa vuodessa pelkkinä menetettyinä veroina ja maksuina, ja kun mukaan lasketaan työkyvyn heikkenemisen seurannaismenot, kokonaislasku nousee noin 2,3 miljardiin euroon vuodessa. Koko 2015–2026 jaksolla puhutaan jo noin 27–28 miljardin euron suuruusluokasta.
Minun mielestäni vielä kiinnostavampi kysymys on se, mitä tämä makuuttaminen maksaa yksityiselle ja julkiselle sektorille erikseen. Työllisistä noin 73 % työskentelee Suomessa yksityisellä sektorilla ja noin 26–27 % julkisella sektorilla, kun lasketaan yhteen paikallishallinto ja valtionhallinto. Siksi on perusteltua jakaa myös potentiaalinen työllistyminen suunnilleen tähän suhteeseen.
Jos työkykyisiä 20–39-vuotiaita työttömiä on keskimäärin noin 76 000 vuodessa, tästä noin 73 % eli runsaat 55 000 voisi sijoittua yksityiselle sektorille. Kun yksityisen sektorin työntekijän arvonlisäksi arvioidaan karkeasti noin 80 000 euroa vuodessa, menetetty yksityisen sektorin arvonlisä on noin 4,45 miljardia euroa vuodessa. Jos tätä tarkastellaan liikevaihdon kautta, yksityisellä sektorilla jää syntymättä suuruusluokaltaan noin 10,3 miljardin euron vuosittainen liikevaihto.
Julkisen sektorin puolella vastaava laskelma on erilainen, koska siellä ei puhuta samalla tavalla liikevaihdosta vaan palvelutuotannosta ja julkisesta arvonlisästä. Jos noin 27 % työkykyisistä työttömistä sijoittuisi julkiselle sektorille, puhutaan noin 20 000 ihmisestä. Kun julkisen sektorin työn arvonlisäksi arvioidaan karkeasti noin 65 000 euroa vuodessa, menetetty julkisen sektorin tuotantovaikutus on noin 1,34 miljardia euroa vuodessa.
Käsitykseni edellä olevan mukaan on, että 20–39-vuotiaiden työkykyisten työttömyys ei ole vain yksilön ongelma eikä vain työllisyyspolitiikan sivukysymys. Se on valtava kansantaloudellinen tappio. Yksityiseltä sektorilta jää syntymättä miljardien arvosta arvonlisää ja liikevaihtoa, julkinen sektori menettää sekä verotuloja että työpanosta, ja samaan aikaan osa tästä joukosta liukuu kohti pysyvää työkyvyn heikkenemistä ja tulonsiirtojen varaan.
Minun johtopäätökseni on selkeä. Työkykyisten parikymppisten ja kolmekymppisten makuuttaminen tulee Suomelle erittäin kalliiksi. Kyse ei ole vain siitä, että menetämme veroja tänään. Kyse on myös siitä, että menetämme työkykyä, osaamista, tulevaa tuottavuutta ja vuosien päästä kertautuvia verotuloja. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa tähän.
Taloustieteilijäharrastelijan loppukommenttina voisi vielä todeta, että kun tarkastellaan 20–39-vuotiaiden työttömien turvautumista perusturvaan, puhutaan koko 2015–2026 ajanjaksolla karkeasti noin 13–14 miljardin euron epäsuorista kustannuksista veronmaksajille – eikä tässä kokonaisuudessa kyllä kansantalouden näkökulmasta ole mitään järkeä 🙂
Tähän ikäryhmään ei ole helposti saatavilla yhtä valmista virallista vuosisarjaa juuri muodossa 20–39-vuotiaat työttömät 2015–2026. Siksi olen tehnyt karkean, mutta läpinäkyvän mallilaskelman yhdistämällä 20–24-vuotiaiden ja 25–54-vuotiaiden OECD/FRED-työttömyysasteita, Tilastokeskuksen 5-vuotisia ikäryhmiä sekä ILO/CEICin työvoimaosallistumisen 5-vuotisryhmiä. Tulokset ovat siis suuruusluokkaa kuvaavia arvioita, eivät rekisteripohjaisia tarkkoja lukuja.
Karkeasti arvioiden 20–39-vuotiaiden väestö Suomessa on ollut tarkastelujaksolla noin 1,38–1,45 miljoonaa. Kun mukaan otetaan 20–24-, 25–29-, 30–34- ja 35–39-vuotiaiden työvoimaosallistuminen, tämän ikäryhmän työvoima on ollut suuruusluokaltaan noin 1,12–1,18 miljoonaa vuodessa. ILO/CEICin 2024 luvut näyttävät, että työvoimaosallistuminen on 20–24-vuotiaissa selvästi alempi kuin 25–39-vuotiaissa: esimerkiksi 20–24-vuotiaissa noin 69–70 %, 25–29-vuotiaissa noin 80–85 %, 30–34-vuotiaissa noin 83–86 % ja 35–39-vuotiaissa noin 86–92 %.
Kun yhdistän tähän OECD/FREDin vuosisarjat, päädyn siihen, että 20–39-vuotiaiden työttömyysaste on ollut tarkastelussa karkeasti noin 7–11,5 % vuodesta riippuen. Vuonna 2015 taso oli mallissa noin 10,6 %, vuonna 2019 noin 7,6 %, vuonna 2024 noin 9,4 %, vuonna 2025 noin 10,9 % ja vuoden 2026 alkuvuoden heikentyneen työmarkkinan perusteella noin 11,5 %. Tämä on linjassa myös sen kanssa, että koko Suomen työttömyys nousi vuonna 2025 selvästi ja koko maan työttömyysaste oli 9,7 %.
Näillä oletuksilla 20–39-vuotiaita työttömiä on ollut Suomessa arviolta:
2015 noin 120 000 2016 noin 114 000 2017 noin 110 000 2018 noin 95 000 2019 noin 88 000 2020 noin 101 000 2021 noin 98 000 2022 noin 84 000 2023 noin 91 000 2024 noin 109 000 2025 noin 128 000 2026 noin 135 000.
Koko tarkastelujaksolla tämä tarkoittaa noin 1,27 miljoonaa työttömän henkilövuotta tässä ikäryhmässä. Kyse ei ole eri henkilöiden lukumäärästä, vaan vuosittaisesta työttömyysmassasta yhteenlaskettuna.
Seuraava kysymys on, kuinka moni tästä joukosta on edelleen työkykyinen. Pensola ym. osoittavat, että pitkäaikaistyöttömien hyväksi koettu työkyky on selvästi heikompi kuin lyhytaikaistyöttömillä. Minun arvioni on (ja tästä varmaan olemme samaa mieltä), että 20–39-vuotiaissa työkykyisenä säilyvien osuus on korkeampi kuin vanhemmissa ryhmissä, mutta pitkä työttömyys syö tässäkin iässä työkykyä nopeasti. Karkeana työmallina käytän tässä noin 72 %:n työkykyosuutta koko työttömyysmassasta. Se tarkoittaa keskimäärin noin 76 000 työkykyistä työtöntä vuodessa tässä ikäryhmässä.
Kun yksi kokoaikatyöllinen tuottaa julkiselle sektorille veroina ja pakollisina maksuina karkeasti noin 22 000 euroa vuodessa, 20–39-vuotiaiden työkykyisen työttömyyden vero- ja maksutappio on keskimäärin noin 1,68 miljardia euroa vuodessa. Koko 2015–2026 tarkastelujaksolla se tekee noin 20,1 miljardia euroa menetettyjä tuloveroja, eläke- ja sosiaalimaksuja sekä työnantajapuolen maksuja.
Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva. Kaikki työttömät eivät pysy työkykyisinä. Osa liukuu kohti heikompaa työkykyä, osa pysyvämmin työmarkkinoiden ulkopuolelle. Jos työkykynsä menettävän tai merkittävästi heikentyvän joukon osuudeksi arvioidaan noin 28 % työttömyysmassasta, ja tälle ryhmälle lasketaan keskimäärin noin 21 000 euron vuosittainen kustannus tulonsiirtoina, asumistukena, toimeentulotukena, palveluina ja muina menoina, seurannaiskustannus on noin 623 miljoonaa euroa vuodessa. Koko 2015–2026 tarkastelujaksolla puhutaan noin 7,5 miljardista eurosta.
Toisin sanoen 20–39-vuotiaiden työkykyisten makuuttaminen maksaa Suomelle karkeasti noin 1,7 miljardia euroa vuodessa pelkkinä menetettyinä veroina ja maksuina, ja kun mukaan lasketaan työkyvyn heikkenemisen seurannaismenot, kokonaislasku nousee noin 2,3 miljardiin euroon vuodessa. Koko 2015–2026 jaksolla puhutaan jo noin 27–28 miljardin euron suuruusluokasta.
Minun mielestäni vielä kiinnostavampi kysymys on se, mitä tämä makuuttaminen maksaa yksityiselle ja julkiselle sektorille erikseen. Työllisistä noin 73 % työskentelee Suomessa yksityisellä sektorilla ja noin 26–27 % julkisella sektorilla, kun lasketaan yhteen paikallishallinto ja valtionhallinto. Siksi on perusteltua jakaa myös potentiaalinen työllistyminen suunnilleen tähän suhteeseen.
Jos työkykyisiä 20–39-vuotiaita työttömiä on keskimäärin noin 76 000 vuodessa, tästä noin 73 % eli runsaat 55 000 voisi sijoittua yksityiselle sektorille. Kun yksityisen sektorin työntekijän arvonlisäksi arvioidaan karkeasti noin 80 000 euroa vuodessa, menetetty yksityisen sektorin arvonlisä on noin 4,45 miljardia euroa vuodessa. Jos tätä tarkastellaan liikevaihdon kautta, yksityisellä sektorilla jää syntymättä suuruusluokaltaan noin 10,3 miljardin euron vuosittainen liikevaihto.
Julkisen sektorin puolella vastaava laskelma on erilainen, koska siellä ei puhuta samalla tavalla liikevaihdosta vaan palvelutuotannosta ja julkisesta arvonlisästä. Jos noin 27 % työkykyisistä työttömistä sijoittuisi julkiselle sektorille, puhutaan noin 20 000 ihmisestä. Kun julkisen sektorin työn arvonlisäksi arvioidaan karkeasti noin 65 000 euroa vuodessa, menetetty julkisen sektorin tuotantovaikutus on noin 1,34 miljardia euroa vuodessa.
Käsitykseni edellä olevan mukaan on, että 20–39-vuotiaiden työkykyisten työttömyys ei ole vain yksilön ongelma eikä vain työllisyyspolitiikan sivukysymys. Se on valtava kansantaloudellinen tappio. Yksityiseltä sektorilta jää syntymättä miljardien arvosta arvonlisää ja liikevaihtoa, julkinen sektori menettää sekä verotuloja että työpanosta, ja samaan aikaan osa tästä joukosta liukuu kohti pysyvää työkyvyn heikkenemistä ja tulonsiirtojen varaan.
Minun johtopäätökseni on selkeä. Työkykyisten parikymppisten ja kolmekymppisten makuuttaminen tulee Suomelle erittäin kalliiksi. Kyse ei ole vain siitä, että menetämme veroja tänään. Kyse on myös siitä, että menetämme työkykyä, osaamista, tulevaa tuottavuutta ja vuosien päästä kertautuvia verotuloja. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa tähän.
Taloustieteilijäharrastelijan loppukommenttina voisi vielä todeta, että kun tarkastellaan 20–39-vuotiaiden työttömien turvautumista perusturvaan, puhutaan koko 2015–2026 ajanjaksolla karkeasti noin 13–14 miljardin euron epäsuorista kustannuksista veronmaksajille – eikä tässä kokonaisuudessa kyllä kansantalouden näkökulmasta ole mitään järkeä 🙂
Visit Today : 208
Visit Yesterday : 336
Hits Today : 1458