Järjen käyttö on sallittu myös Hinku-hankkeessa

Päästöt vähenivät etuajassa – otsikoi Helsingin Sanomat (HS Kotimaa 23.04.13). Hienoa, että päästöjä on saatu vähennettyä – ainakin Hinku-hankkeessa mukana olevissa kunnissa. En kyllä edelleenkään ymmärrä mitä tekemistä ilmastomuutoksella ja Hinku -hankkeella on keskenään?

Luulisi myös arvostetun professori Jyri Seppälän (toim. huom. ko henkilöllä on kolme sihteeriä?) ymmärtävän nämä toimet lähinnä marginaalisiksi toimiksi, kun otetaan huomioon ilmastokysymyksiin liittyvä  glopaalius.

En myöskään ymmärrä miksi joka h….tin päästövähennys tehdään,  toteutetaan tai uutisoidaan ILMASTOMUUTOKSEN HILLINTÄ, EHKÄISY tai peräti ESTÄMIS -sanoilla terästettynä. (kun näihin asioihin ei Suomen kokoinen kansantalous voi kovin paljon vaikuttaa…)

Päästöjä tulee toki vähentää, mutta vähennystoimien maksumiehiksi ei tule asettaa työttömiä, vähävaraisia tai muuten taloudellisesti huonommassa asemassa olevia kansalaisia.

Ymmärtäisin nämä uutisoinnit paremmin, mikäli perusteena olisi käytetty energiatehokkuuden lisäämistä tai peräti energiataloudellisia vaikuttimia.

Käsittääkseni nämä artikkelissakin mainitut investoinnit on ylipäänsä aloitettu ja tehty, koska niiden takaisinmaksuaika on kohtuullinen ja näkyy pitkällä aikavavälillä investointipäätöksen tehneen energialaskussa.

Vaikutusta ilmakehän maailmanlaajuiseen lämpötilan laskuun tai nousuun ei ole taidettu arvioida näiden ”hinku” kuntien päästövähennysten osalta?

Eikö toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioiminen tältäkin kannalta olisi tärkeä seikka? Taitaa vaan olla niin, että Seppälän vaikuttimena on oman työpaikan säilyttäminen ja ulkopuolisen rahoituksen haaliminen vetoamalla ”ILMASTOMUUTOKSEEN”.

Alla oleva lainaus on Seppälän HS:lle antamasta analyysistä:

” …, että Suomella olisi mahdollisuuksia vähentää päästöjä paljon nykyistä enemmän – kustannustehokkaasti siirtymällä öljystä puuenergiaan. ”

No, mutta hyvä professori Seppälä, eikö tämä ole itsestäänselvyys, koska öljyyn perustuvan talouden aika on joka tapauksessa ohi muutaman vuosikymmenen päästä?

Sopeutuminen tähän väistämättömään tosiasiaan tulisi aloittaa hyvissä ajoin, mutta  Suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä romuttamatta. Viherpiiperöinti kun ei auta näissä asioissa vaan terve maalaisjärki,  suuruusluokkien ymmärtäminen ja oikein ajoitetut energiatehokkuustoimenpiteet.

Marko Ekqvist, energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri

 

Tietoja ekqvist

Energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri, tekoälytutkija. Työmaahuolto Oy Ab hallituksen puheenjohtaja. Vuodesta 2014 lähtien osallistunut extreme-esteratakilpailuihin. Vapaa-aika kuluu voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativien urheilulajien parissa.
Kategoria(t): energiatalous, energiatehokkuus, energiatekniikka, parodia, vihreät (viherpiipertäjät), ympäristötekniikka Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.