Suomi 2035: Työ, energia ja strateginen autonomia ratkaisevat Suomen aseman
Euroopan talous- ja turvallisuusympäristö muuttuu nyt useasta suunnasta yhtä aikaa. Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 8.8.2026 laajan Venäjän energiaan kohdistuvan pakotepaketin. Kiinan vienti Eurooppaan kasvaa samalla nopeasti, ja EU:n kauppavaje Kiinan kanssa on jo ennestään suuri. Suomessa puolestaan työmarkkinat pysyvät heikkoina, vaikka maailmalla investoidaan tekoälyyn, energiaan, puolustukseen ja uusiin toimitusketjuihin. Näitä asioita ei pitäisi käsitellä erillisinä uutisina. Ne ovat samaa kysymystä: kuinka paljon Suomi kykenee itse tuottamaan, huoltamaan, osaamaan ja työllistämään vuonna 2035? Venäjän energiatuloihin kohdistuva paine kiristyy
Yhdysvaltain senaatin hyväksymä pakotepaketti tähtää Venäjän öljy- ja kaasuviennin tulojen leikkaamiseen myös sekundaaristen keinojen avulla. Tämä lisää painetta niihin maihin ja yrityksiin, jotka edelleen ostavat venäläistä energiaa tai osallistuvat sen välittämiseen maailmanmarkkinoille.
Suomen ja EU:n näkökulmasta tämä on turvallisuuspoliittisesti ymmärrettävää. Venäjän sotatalouden rahoituspohjaa pyritään kaventamaan. Samalla jokainen uusi energiapakote muistuttaa, ettei energiaturvallisuus ole vain kysymys siitä, tuleeko sähkö pistorasiasta. Se on myös kysymys hinnasta, toimitusreiteistä, varastoista ja siitä, kuinka riippuvaisia olemme ulkopuolisista toimittajista.
Suomella on tässä suhteessa hyvä lähtökohta. Ydinvoima, uusiutuva sähkö, kaukolämpö, toimiva sähköverkko ja pohjoismainen markkina muodostavat vahvan kokonaisuuden. Mutta kilpailuetu on todellinen vasta silloin, kun se näkyy myös teollisina investointeina ja työpaikkoina. Kiinan vienti Eurooppaan kasvaa – strateginen autonomia joutuu testiin
Kiinan heinäkuun vientiluvut osoittavat, että maan vientikoneisto toimii edelleen vahvasti. Kiinan vienti EU:hun kasvoi heinäkuussa selvästi, samalla kun tuonti EU:sta jäi jälkeen. Eurostatin aiemmat luvut osoittavat, että EU:n tavarakaupan alijäämä Kiinan kanssa oli jo vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 98 miljardia euroa.
Kauppavaje ei itsessään ole automaattisesti ongelma. Ongelma syntyy, jos Eurooppa menettää kyvyn valmistaa kriittisiä tuotteita tai joutuu riippuvaiseksi yhdestä toimittajasta esimerkiksi akuissa, sähköverkon komponenteissa, puolijohteissa, lääkkeissä, drooniteknologiassa tai harvinaisten maametallien jalostuksessa.
Tässä strategisen autonomian pitäisi tarkoittaa käytännöllistä riskienhallintaa, ei talouden sulkemista. Suomen pitää tunnistaa kriittiset tuotantoketjut ja rakentaa vaihtoehtoja yhdessä EU:n, Pohjoismaiden ja muiden luotettavien kumppaneiden kanssa. Suomen suurin käyttämätön resurssi on työ
Suomessa työmarkkinatilanne pysyy heikkona. Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa oli 297 000 työtöntä ja työttömyysasteen trendi 10,5 prosenttia. Työllisiä oli 15 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tämä on erityisen ristiriitaista aikana, jolloin Euroopassa puhutaan satojen miljardien investoinneista energiaan, puolustukseen, sähköverkkoihin ja tekoälyyn. Meillä on samanaikaisesti valtava määrä käyttämätöntä työkykyä ja tulevaisuuden hankkeita, jotka tarvitsevat työntekijöitä.
Työllisyyspolitiikan lähtökohdan pitäisi siksi muuttua. Työtön ei tarvitse loputonta palveluketjua, jos markkinoilla ei ole tehtävää, johon palvelu johtaa. Ensin pitää tunnistaa todellinen toimeksianto ja osaamistarve. Sen jälkeen rakennetaan tarvittaessa lyhyt täsmäkoulutus ja viedään ihminen työhön.
Erityisen tärkeää tämä on kokeneiden yli 50-vuotiaiden kohdalla. Suomessa on paljon ihmisiä, joilla on vuosikymmenten työkokemus, mutta jotka jäävät rekrytoinnissa sivuun. Se on sekä inhimillinen että kansantaloudellinen hukka. Strateginen autonomia tarvitsee osaajia, ei vain rahaa
Euroopan keskustelussa strateginen autonomia ymmärretään usein suuriksi rahoitusohjelmiksi. Rahaa tarvitaan, mutta se ei yksin rakenna toimintakykyä.
Jos Suomi ostaa miljardilla eurolla kriittisen järjestelmän ulkomailta, meidän pitäisi aina kysyä vähintään viisi kysymystä: kuka käyttää järjestelmää, kuka huoltaa sitä, mistä varaosat tulevat, mitä tapahtuu kriisissä ja kuinka paljon osaamista jää Suomeen?
Sama koskee energiaa ja tekoälyä. Datakeskusinvestointi voi olla Suomelle hyödyllinen, jos se vahvistaa verkkoa, käyttää hukkalämmön, maksaa veroja ja synnyttää ympärilleen osaamista. Jos se kuluttaa valtavasti sähköä mutta jättää vain vähän pysyvää työtä, kokonaisvaikutus voi olla paljon vaatimattomampi. Suomi 2035: toimintakykyketju jokaiselle kriittiselle alalle
Suomi 2035 -mallissa jokaiselle kriittiselle toimialalle laadittaisiin toimintakykyketju. Siinä arvioitaisiin energia, logistiikka, data, rahoitus, kriittiset komponentit ja osaava henkilöstö yhtenä kokonaisuutena.
Tämän mallin ydin olisi yksinkertainen: yhteiskunnan turvallisuus ei synny varastosta tai yhdestä järjestelmästä. Se syntyy ketjusta, jonka jokainen lenkki toimii myös häiriötilanteessa.
Suurista julkisista ja strategisista investoinneista pitäisi samalla julkaista niin sanottu toimintakyvyn tilikirja. Siitä näkyisi hankkeen elinkaarikustannus, ulkomaiset riippuvuudet, kotimainen huoltokyky, Suomessa syntyvät työtunnit ja osaaminen sekä toteutuneet tulokset viiden ja kymmenen vuoden kuluttua. Johtopäätös
Suomen tulevaisuutta ei ratkaista yhdellä veroalella, yhdellä tukipaketilla tai yhdellä teknologialla. Ratkaisevaa on kyky yhdistää energia, teollisuus, turvallisuus ja työ samaksi kansalliseksi strategiaksi.
Meillä on energiaa, teknistä osaamista, vahva koulutuspohja, toimiva yhteiskunta ja edelleen merkittävä teollinen perusta. Samalla meillä on liian paljon käyttämätöntä työkykyä.
Vuoden 2035 menestyvä Suomi on maa, joka ei vain osta teknologiaa tai odota investointeja. Se osaa rakentaa, käyttää, valvoa, huoltaa ja kehittää kriittiset järjestelmänsä – ja antaa suomalaisille mahdollisuuden tehdä työn.
*Kysymys lukijalle:* pitäisikö jokaisesta suuresta energia-, puolustus- ja teknologiainvestoinnista julkaista avoimesti arvio siitä, kuinka paljon työtä, osaamista ja huoltokykyä jää Suomeen?
Euroopan talous- ja turvallisuusympäristö muuttuu nyt useasta suunnasta yhtä aikaa. Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 8.8.2026 laajan Venäjän energiaan kohdistuvan pakotepaketin. Kiinan vienti Eurooppaan kasvaa samalla nopeasti, ja EU:n kauppavaje Kiinan kanssa on jo ennestään suuri. Suomessa puolestaan työmarkkinat pysyvät heikkoina, vaikka maailmalla investoidaan tekoälyyn, energiaan, puolustukseen ja uusiin toimitusketjuihin. Näitä asioita ei pitäisi käsitellä erillisinä uutisina. Ne ovat samaa kysymystä: kuinka paljon Suomi kykenee itse tuottamaan, huoltamaan, osaamaan ja työllistämään vuonna 2035? Venäjän energiatuloihin kohdistuva paine kiristyy
Yhdysvaltain senaatin hyväksymä pakotepaketti tähtää Venäjän öljy- ja kaasuviennin tulojen leikkaamiseen myös sekundaaristen keinojen avulla. Tämä lisää painetta niihin maihin ja yrityksiin, jotka edelleen ostavat venäläistä energiaa tai osallistuvat sen välittämiseen maailmanmarkkinoille.
Suomen ja EU:n näkökulmasta tämä on turvallisuuspoliittisesti ymmärrettävää. Venäjän sotatalouden rahoituspohjaa pyritään kaventamaan. Samalla jokainen uusi energiapakote muistuttaa, ettei energiaturvallisuus ole vain kysymys siitä, tuleeko sähkö pistorasiasta. Se on myös kysymys hinnasta, toimitusreiteistä, varastoista ja siitä, kuinka riippuvaisia olemme ulkopuolisista toimittajista.
Suomella on tässä suhteessa hyvä lähtökohta. Ydinvoima, uusiutuva sähkö, kaukolämpö, toimiva sähköverkko ja pohjoismainen markkina muodostavat vahvan kokonaisuuden. Mutta kilpailuetu on todellinen vasta silloin, kun se näkyy myös teollisina investointeina ja työpaikkoina. Kiinan vienti Eurooppaan kasvaa – strateginen autonomia joutuu testiin
Kiinan heinäkuun vientiluvut osoittavat, että maan vientikoneisto toimii edelleen vahvasti. Kiinan vienti EU:hun kasvoi heinäkuussa selvästi, samalla kun tuonti EU:sta jäi jälkeen. Eurostatin aiemmat luvut osoittavat, että EU:n tavarakaupan alijäämä Kiinan kanssa oli jo vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 98 miljardia euroa.
Kauppavaje ei itsessään ole automaattisesti ongelma. Ongelma syntyy, jos Eurooppa menettää kyvyn valmistaa kriittisiä tuotteita tai joutuu riippuvaiseksi yhdestä toimittajasta esimerkiksi akuissa, sähköverkon komponenteissa, puolijohteissa, lääkkeissä, drooniteknologiassa tai harvinaisten maametallien jalostuksessa.
Tässä strategisen autonomian pitäisi tarkoittaa käytännöllistä riskienhallintaa, ei talouden sulkemista. Suomen pitää tunnistaa kriittiset tuotantoketjut ja rakentaa vaihtoehtoja yhdessä EU:n, Pohjoismaiden ja muiden luotettavien kumppaneiden kanssa. Suomen suurin käyttämätön resurssi on työ
Suomessa työmarkkinatilanne pysyy heikkona. Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa oli 297 000 työtöntä ja työttömyysasteen trendi 10,5 prosenttia. Työllisiä oli 15 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Tämä on erityisen ristiriitaista aikana, jolloin Euroopassa puhutaan satojen miljardien investoinneista energiaan, puolustukseen, sähköverkkoihin ja tekoälyyn. Meillä on samanaikaisesti valtava määrä käyttämätöntä työkykyä ja tulevaisuuden hankkeita, jotka tarvitsevat työntekijöitä.
Työllisyyspolitiikan lähtökohdan pitäisi siksi muuttua. Työtön ei tarvitse loputonta palveluketjua, jos markkinoilla ei ole tehtävää, johon palvelu johtaa. Ensin pitää tunnistaa todellinen toimeksianto ja osaamistarve. Sen jälkeen rakennetaan tarvittaessa lyhyt täsmäkoulutus ja viedään ihminen työhön.
Erityisen tärkeää tämä on kokeneiden yli 50-vuotiaiden kohdalla. Suomessa on paljon ihmisiä, joilla on vuosikymmenten työkokemus, mutta jotka jäävät rekrytoinnissa sivuun. Se on sekä inhimillinen että kansantaloudellinen hukka. Strateginen autonomia tarvitsee osaajia, ei vain rahaa
Euroopan keskustelussa strateginen autonomia ymmärretään usein suuriksi rahoitusohjelmiksi. Rahaa tarvitaan, mutta se ei yksin rakenna toimintakykyä.
Jos Suomi ostaa miljardilla eurolla kriittisen järjestelmän ulkomailta, meidän pitäisi aina kysyä vähintään viisi kysymystä: kuka käyttää järjestelmää, kuka huoltaa sitä, mistä varaosat tulevat, mitä tapahtuu kriisissä ja kuinka paljon osaamista jää Suomeen?
Sama koskee energiaa ja tekoälyä. Datakeskusinvestointi voi olla Suomelle hyödyllinen, jos se vahvistaa verkkoa, käyttää hukkalämmön, maksaa veroja ja synnyttää ympärilleen osaamista. Jos se kuluttaa valtavasti sähköä mutta jättää vain vähän pysyvää työtä, kokonaisvaikutus voi olla paljon vaatimattomampi. Suomi 2035: toimintakykyketju jokaiselle kriittiselle alalle
Suomi 2035 -mallissa jokaiselle kriittiselle toimialalle laadittaisiin toimintakykyketju. Siinä arvioitaisiin energia, logistiikka, data, rahoitus, kriittiset komponentit ja osaava henkilöstö yhtenä kokonaisuutena.
Tämän mallin ydin olisi yksinkertainen: yhteiskunnan turvallisuus ei synny varastosta tai yhdestä järjestelmästä. Se syntyy ketjusta, jonka jokainen lenkki toimii myös häiriötilanteessa.
Suurista julkisista ja strategisista investoinneista pitäisi samalla julkaista niin sanottu toimintakyvyn tilikirja. Siitä näkyisi hankkeen elinkaarikustannus, ulkomaiset riippuvuudet, kotimainen huoltokyky, Suomessa syntyvät työtunnit ja osaaminen sekä toteutuneet tulokset viiden ja kymmenen vuoden kuluttua. Johtopäätös
Suomen tulevaisuutta ei ratkaista yhdellä veroalella, yhdellä tukipaketilla tai yhdellä teknologialla. Ratkaisevaa on kyky yhdistää energia, teollisuus, turvallisuus ja työ samaksi kansalliseksi strategiaksi.
Meillä on energiaa, teknistä osaamista, vahva koulutuspohja, toimiva yhteiskunta ja edelleen merkittävä teollinen perusta. Samalla meillä on liian paljon käyttämätöntä työkykyä.
Vuoden 2035 menestyvä Suomi on maa, joka ei vain osta teknologiaa tai odota investointeja. Se osaa rakentaa, käyttää, valvoa, huoltaa ja kehittää kriittiset järjestelmänsä – ja antaa suomalaisille mahdollisuuden tehdä työn.
*Kysymys lukijalle:* pitäisikö jokaisesta suuresta energia-, puolustus- ja teknologiainvestoinnista julkaista avoimesti arvio siitä, kuinka paljon työtä, osaamista ja huoltokykyä jää Suomeen?
Visit Today : 34
Visit Yesterday : 235
Hits Today : 40