Väestönkasvu hidastui pääkaupunkiseudulla

Helsinki ja Helsingin seutu ovat kasvaneet kymmenen viime vuoden aikana voimakkaasti, ensin maahanmuuton ja sitten lisääntyneen kotimaisen muuttovoiton seurauksena. Viime vuosikymmenen alussa kasvun painopiste oli Helsingissä. Vuodesta 2018 alkaen väestönkasvu on hidastunut Helsingissä, mutta nopeutunut muualla pääkaupunkiseudulla, mikä on pitänyt väestön kasvuvauhdin koko Helsingin seudulla ennallaan.
Vuoden 2020 mukanaan tuoma pudotus oli jyrkkä. Kotimaisen tulomuuton vähenemisen ja lähtömuuton kasvun seurauksena väestönkasvu lähti laskuun kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Sen sijaan kehyskuntien väestö kasvoi huomattavasti enemmän kuin vuonna 2019. Kehyskuntiin ja Helsingin seudun ulkopuoliseen Suomeen lähtijöiden määrän kasvun taustalla vaikuttaa todennäköisesti useita eri tekijöitä. Lomautukset ja työttömyyden kasvu työntävät ihmisiä mieluimmin pois kuin vetävät pääkaupunkiseudulle. Nuoria on mahdollisesti myös palannut kotipaikkakunnilleen korkeakoulujen ja toisen asteen siirryttyä etäopetukseen. Etätyön vaatimukset ja nopea yleistyminen on ehkä myös tarjonnut sopivan tilaisuuden kokeilla siirtymistä asumaan väljemmässä ympäristössä.

Lähde: AM-ohjelma 2020 Seurantaraportti 2021

Ajankohtaiset uutiset:

Osallistun Strasbourgin täysistuntoon 2.-5.10.2023 yhdessä kollegani Mariam Nozadzen kanssa. Täysistunnon ensimmäisenä päivänä järjestetään myös EMPL valiokunnan kokous. Avustamme MEP Pirkko Ruohonen-Lerneriä kokoukseen liittyvien taustadokumenttien valmistelussa. Täysistunnon osalta varsinaiset äänestykset alkavat tiistaina 3.10.2023. Ajankohtaiset tiedot täysistuntoviikolta julkaistaan PS Brysselissä X-tilillä. Ota seurantaan: @psbryssel 

Aloitin työt Euroopan parlamentissa poliittisena neuvonantajana ECR -ryhmässä 14.7.2023. Seuraan lähinnä EMPL valiokunnan työskentelyä ja osallistun ko valiokunnan kokouksiin.
Tämän jutun lukeneet (17.10.2021 lähtien): 2271
Tänään: 2
Sivustolla kävijät yhteensä (17.10.2021 lähtien): 414298

Tietoja Marko "The Rock" Ekqvist

Energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri, tohtorikoulutettava, tekoälytutkija. Poliittinen neuvonantaja Euroopan parlamentti ECR. / Policy Advisor EP/ECR. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaoston jäsen (2021- ). Helsingin kaupungin asunnot (HEKA) -hallituksen varajäsen. Asukkaiden valitsema (2022- ). PerusÄijät ry, sihteeri (2022 - ). Vuodesta 2014 lähtien osallistunut extreme-estejuoksukilpailuihin. Vapaa-aika kuluu voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativien urheilulajien parissa. #fitoverfifty #nogainwithoutpain #toughviking #marko2025
Kategoria(t): AM-ohjelma, väestökasvu Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.