Hiekkalaatikkoleikkejä vai pelletouhuja – henkilöriippumattomuus, vastuullisuus ja avoin viestintäkulttuuri vastatuulessa

Olen toiminut erilaisissa organisaatioissa ja toimijoiden projekteissa, joissa on yhteisesti sovittu tietyistä toimintaperiaatteista ja vastuun kannosta. Kun jotain on sovittu, niin yleensä näistä sopimuksista pidetään kiinni. Olen kuitenkin tämä vuoden aikana törmännyt tilanteisiin, joissa vastuullinen toiminta tai yhteiset pelisäännöt eivät sitten käytännössä merkitse mitään. Riippuu varmaan asioiden esittelijästä tai toimeksiantajasta miten tietyt tahot sitten syystä tai toisesta määrittävät itse miten asiat hoidetaan ohi virallisen organisaation tai päätöksenteon. Itsekäästi ja muista tekijöistä välittämättä.

Itse olen kaikissa toimissani ja viestinnässä pyrkinyt noudattamaan laajaa ja läpinäkyvää viestintästrategiaa, joka tukee organisaation toimivaa ja joustavaa tapaa tehdä tuloksellista työtä. Todellisuus ei ole sitten kuitenkaan näin kirkas, vaan aina esiintyy toimijoita, jotka ovat päättäneet olla itsekkäitä ja viestivät vain yhdensuuntaisesti tai mikä pahinta viestivät ohi virallisen kanavan siten, että aikaansaavat toimivassa organisaatiossa ja toimijoiden kesken epäselvyyttä ja usein jälkeenpäin työlästä selvittämistä siitä mitä on tehty tai jätetty tekemättä.

Hyvään hallintotapaan liittyy oleellisesti vastuullisuus myös siitä miten suhtaudutaan, kun nämä itsekkäät toimijat lähtevät keräämään ajatuksilleen kannattajia ja syöttävät muunneltua totuutta usein sellaisille henkilöille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta tai historiatietämystä toiminnassa mukana olevista henkilöistä tai niistä saavutuksista tai uhrauksista, joita mustamaalauksen kohteena olevat ovat tehneet koko organisaation eteen. Itsekkäät pyrkyrit pystyvät näin agitoimaan puolelleen myös toimijoita, joiden tarkoitusperät ja motivaatio ovat aivan muuta, kuin mihin sitten nämä hiekkalaatikkopellet ovat alunperin itsekkäissä pyrkimyksissään tavoitelleet.

Kokonaisuuden ja pitkäjänteisen toimintojen kehittämisen kannalta demokratian toteuttamiseen liittyy vaaratekijöitä, jotka tulisi tunnistaa riittävän ajoissa ja tarpeen mukaan lisätä avointa vuoropuhelua, jotta vältyttäisiin toimintojen radikaaleilta alasajoilta. Mikäli joku tai jotkut eivät huonon itsetunnon johdosta kestä sitä, että saavat ohjeita itseään vanhemmilta henkilöiltä, niin siinä tapauksessa on liian myöhäistä syyttää edes kotikasvatusta. Yksinkertaisesti mitään ei ole enää tehtävissä, koska arvot ja toisten työn arvostus lähtee varsin pitkälle niistä periaatteista ja arvoista, joita henkilö on saanut kotikasvatuksensa yhteydessä.

Lyhytjänteinen toisten henkilöiden saavutusten mitätöinti ja arvostamaton toiminta yhdistettynä pikavoittopolitiikkaan johtaa kaikissa toiminnoissa huonoon lopputulokseen. Tämä siis seikka, joka itsekkäiden pyrkyreidenkin tulisi muistaa tehdessään hiekkalaatikkoleikkejään.