Tekniikan osaaja eduskuntaan

Vaaliteemani liittyvät kansantalouden kannalta nyt vallitsevissa olosuhteissa välttämättömien toimintojen eteenpäinviemiseen. Valituksi tultuani keskityn pääasiassa niihin toimintoihin, joilla Suomeen saadaan vientituloja ja työtä. Osa näistä toimista tuottaa tulosta jo lyhyellä aikavälillä. Sopeutuminen ja samalla hallittu panostus keihäänkärkihankkeisiin antaa lisää vapausasteita ylläpitämään niitä perusrakenteita, joita nyt nykyhallituksenkin toimesta on oltu kovin harkitsemattomasti ajamassa alas.

Ajamiani asiakokonaisuuksia ja samalla vaaliteemojani ovat:
– energiaomavaraisuuden lisääminen
– innovaatiot ja tuotteistaminen
– koulutuspolitiikka
– perus- ja soveltavatutkimus
– työllisyyskysymykset
– perusterveydenhuolto
– erikoissairaanhoito
– lasten ja nuorten asiat
– vanhukset

Suomen kilpailukykyä voidaan lisätä kustannustehokkaasti panostamalla innovaatioihin. Tarvitsemme panostusta ja määrahojen lisäystä erityisesti perus- ja soveltavaan tutkimukseen. Tuotoksina näistä panostuksista ovat pitkällä tähtäimellä työllisyyteen ja osaamiseen liittyvät tekijät. Tämä ja muut korjaavat toimenpiteet tuottavat tietyllä aikavälillä tarpeellisen piristysruiskeen eritysesti vientiteollisuudellemme. Tämän hallituskauden huolestuttavin piirre on ollut, että innovaatiotoiminnan rahoitusta on supistettu lyhytjänteisen ”säästämisen” nimissä. Erityisesti tässä taloustilanteessa lyhytjänteisyys ja päätöksenteon poukkoilu on kansantaloudellemme myrkkyä ja johtaa ennen pitkää toimintojen rapautumiseen ja alasajoon.

Suomen talouden peruskivi on yrittäjyydessä. Työpaikkoja saadaan luotua vain menestyvän yritystoiminnan kautta. Menestyksen avaimet
ovat yrittäjillä ja heidän pitkäjänteisessä työssään. Toimintaympäristön ja sääntelyn tulee olla yritystoimintaa tukevaa. Osaamisen rapauttaminen on lopetettava ja voimavarat käytettävä suomalaisen yhteiskunnan rakenteiden korjaamiseen.

Haluan ehdottomasti säilyttää teolliset työpaikat Suomessa ja erityisesti vientiteollisuuden rattaat pyörimässä. Kasvuyritysten ja innovatiivisten pienten yritysten toimintaympäristö on saatava investointeja houkuttelevaksi.

Pidän myös tärkeänä, että energiaomavaraisuudestamme huolehditaan, sillä pitkäjänteinen ja johdonmukainen energiapolitiikka tuo työtä
ja toimeentuloa Suomeen. Energian toimitusvarmuudesta ei tule tinkiä missään nimessä. Käsittämätön jarruttelu luvitusten ja sääntelyn kautta on saatava loppumaan. Äänestämällä eduskuntaan tekniikan asiantuntijaa vaikutat osaltasi edellä esitettyjen asioiden eteenpäinviemiseen Suomen ja suomalaisten parhaaksi. Sinä päätät!

Malminkartanossa 8.4.2015
Marko Ekqvist (157)
diplomi-insinööri

Tämän jutun lukeneet (17.10.2021 lähtien): 3439
Tänään: 5
Sivustolla kävijät yhteensä (17.10.2021 lähtien): 416260

Tietoja Marko "The Rock" Ekqvist

Energiatalouden ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri, tohtorikoulutettava, tekoälytutkija. Poliittinen neuvonantaja Euroopan parlamentti ECR. / Policy Advisor EP/ECR. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasioiden jaoston jäsen (2021- ). Helsingin kaupungin asunnot (HEKA) -hallituksen varajäsen. Asukkaiden valitsema (2022- ). PerusÄijät ry, sihteeri (2022 - ). Vuodesta 2014 lähtien osallistunut extreme-estejuoksukilpailuihin. Vapaa-aika kuluu voimaa, ketteryyttä ja kestävyyttä vaativien urheilulajien parissa. #fitoverfifty #nogainwithoutpain #toughviking #marko2025
Kategoria(t): eduskuntavaalit2015, energiapolitiikka, energiatalous, energiatekniikka, hallitus, ikääntyneiden palvelut, kansantalous, lähipalvelut, lapsiperheet, mielenterveyskuntoutujat, nuorisotyö, omaishoito, sosiaalihuolto, syrjäytymisen ehkäisy, teollisuuspolitiikka, terveydenhuolto, vaalit 2015, valtionhallinto, veronmaksajat, vientiteollisuus, ympäristötekniikka, yrittäminen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.